Tampereen kaupungin Työllisyys- ja kasvupalveluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa on viime viikkoina valmisteltu vaihtoehtoisia tapoja järjestää kuntouttavaa työtoimintaa poikkeusoloissa. Valmistelussa on ollut mukana ryhmä eri alojen asiantuntijoita molemmista palvelukokonaisuuksista. Kaupunki hankkii kuntouttavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta poikkeusoloissa edelleen nykyisiltä palveluntuottajiltaan, jotka ovat nopeasti kehittäneet toimivia etäratkaisuja. On tärkeää, että palvelua tarvitsevat asiakkaat saavat sitä myös poikkeusolojen aikana.
Kuntouttavan työtoiminnan etäpalvelujen valmistelussa on otettu huomioon asiakkaiden mahdollisuudet ja kiinnostus osallistua etäyhteyksillä järjestettävään toimintaan. Palvelu voi toteutua esimerkiksi erilaisia digitaalisia välineitä sekä puhelinta hyödyntäen. Palvelua hankitaan niille asiakkaille, joille se on mahdollista ja luontaisesti sopivaa.
Käytännössä palvelun kehittämiseksi on lähdetty liikkeelle nollasta, koska kuntouttavaa työtoimintaa ei ole aikaisemmin järjestetty etäpalveluna. Käynnissä on ollut yhteiset kehitystalkoot kaupungin, palveluntuottajien ja asiakkaiden kanssa. Palvelu on asiakkaille vapaaehtoista.
Tampereen työvalmennussäätiö Syke on aloittanut kuntouttavan työtoiminnan etänä ensimmäisten joukossa. Sykkeen toiminta perustuu perinteisesti työpajatoimintaan. Siksi kuntouttavan järjestäminen poikkeusoloissa vaatii etävalmennusmalleja, joissa asiakkaan läsnäolo voidaan havaita. Lisäksi pyritään siihen, että päivittäistä työskentelyä, sen etenemistä ja tuloksia pystytään seuraamaan ja ohjaamaan - jopa reaaliajassa. Yksilövalmennusta on mahdollista saada päivittäin asiakkaan parhaaksi katsomalla tavalla. Myös valmentaja voi olla yhteydessä asiakkaaseen, jos asiakas tarvitsee henkilökohtaisempaa ohjausta.
Lue koko tiedote Tampereen kaupungin sivuilta tästä »